lauantai 22. lokakuuta 2016

Hopeahärkkiä ruukkuihin


Viime vuosina en ole ollut kovinkaan innokas kesäkukkien ostaja. Enemmänkin olen painottanut monivuotisia kasveja ja hyötykasveja. Jotain kesäkukkia täytyy silti aina olla etuterassilla.


Toissa kesäksi tilasin kokeeksi kerrattuja ahkeraliisoja ´Appleblossom`. Viime syksynä siirsin muutaman ahkeraliisan sisälle talvehtimaan.  Kasvit selvisivät hyvin talvesta ja keväällä otin niistä useita pistokkaita. Täksi kesäksi oli siis paljon ahkeraliisan taimia ihan omasta takaa.


Istutin ahkeraliisat ruukkuihin yhdessä hopeahärkin kanssa. Hopeähärkkiä kasvaa omassa pihassa niin paljon, että sitä voi helposti siirtää kesäksi ruukkuihin. Tänä syksynä laitoin kasvimaahan valmiiksi juurtumaan pieniä hopeähärkin alkuja. Niistä kasvaa ensi keväänä nopeasti näyttäviä ruukkukasveja.


Nyt olen siirtänyt ahkeraliisat takaisin sisätiloihin ja hopeahärkit kasvimaalle. Jos talvehtiminen onnistuu uudelleen, meillä on ensi kesänäkin paljon hopeahärkin ja ahkeraliisojen yhdistelmiä.


Komeamaksaruoho kukkii pihalla edelleen  todella kauniisti. Ensi keväänä kokeilen ottaa niistä ja keijunkukista pistokaita ruukkuihin. Hopeähärkin, maksaruohon ja keijunkukkien yhdistelmä voisi toimia sekä kesäkukkana että pitkälle syksyyn.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Karpaattienkello


Karpaattienkello on matalakasvuinen ja näyttävästi kukkiva perenna. Itse käytän sitä istutusalueiden reunoilla ja matalahkona maanpeitekasvina.


Pergolan edessä kukkii valkokukkainen karpaattienkello Campanula carpatica `Weisse Clips`. Se on juuri sopivan korkuinen peittämään alleen kuihtuvat tulppaanien varret.


Kukinta on runsas ja kasvusto peittää maan tehokkaasti.



Karpaattienkello juurtuu nopeasti ja sitä on helppo lisätä pistokkaista. Samaa karpaattienkelloa olen lisännyt pistokkaista pergolan viereisen kuusen alle. Pihan toiselle puolelle aikomuksena on perustaa pieni täysin valkoisille kukille omistettu istutusalue. Sinnekin pitää siirtää muutamia valkoisia karpaattienkelloja.


Kukinta-aika on erittäin näyttävä, mutta kukat ovat aika herkkiä esimerkiksi sateelle. Lakastuneet ja ruskistuneet kukat eivät ole yhtään kauniita. Karpaattienkello kukkii uudestaan, jos jaksaa nähdä vähän vaivaa ja leikata kuihtuneet kukkavarret pois.

 Valkokukkainen karpaattienkello on ollut aika terve. Sinikukkanen karpaattienkello puolestaan kärsii usein ruostesienestä. En tiedä johtuuko ero lajikkeesta vai kasvupaikasta.


 Sinikukkaisen kukinta kestää mielestäni piteempään ja sen kukat lakastuvat huomaamattomammin. Ruosteenruskea väritys loppukesästä ei tosin ole kovin kaunista.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Vuokra-autolla Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Italiassa

Tämän kesän lomareissu suuntautui Ranskaan ja Italiaan. Lensimme Nizzaan ja vuokrasimme auton kahdeksi viikoksi. Kovin tarkkaa reittiä ei oltu suunniteltu etukäteen eikä majoitusta oltu varattu kuin kahdeksi ensimmäiseksi yöksi. Vaikka matkalaisia oli yhteensä yhdeksän, ei majoituksen löytyminen tuottanut suuria vaikeuksia. Alueen hotellien hintataso oli varsin korkea, mutta viime hetken varauksiin sai hyvän alennuksen. Varasimme seuraavan yön hotellin yleensä aina vasta saman päivän aikana. Tällöin saimme jopa kolme huonetta yhden huoneen listahintaan. Yleensä onnistuimme saamaan majoituksen ajoreitin varrelta. Muutaman kerran jouduimme poikkeamaan reitiltä muutaman kymmenen kilometriä.


Kaksi ensimmäistä yötä vietimme Nizzassa. Sieltä teimme myös päiväretken Monacoon. Varsinkin lasten kanssa lomaillessa Monacoon tutustuminen hoitui hyvin yhdessä päivässä. Hienot veneet ja autot olivat sen verran mielenkiintoisia, että lapsienkin kiinnostus säilyi hyvin. Parkkipaikkoja Monacossa oli paljon, mutta auton mahduttaminen parkkiruutuun oli aika haastavaa. Vuokra-auto kannattaa valita niin pieneksi kuin mahdollista. Tosin jos reissussa on 4-5 henkilöä ja matkalaukut, ei ihan pikkusen Fiatin tilat riitä. Matkatavaroita olimme ottaneet mukaan kahden matkalaukun verran. Sekin oli liikaa. Jatkossa pakkaan ainakin itselle vaatteita vain viikon tarpeisiin, vaikka reissu kestäisi pari kolmekin viikkoa.


Alkuun oli tiedossa enemmänkin kaupunkilomailua kuin rantaelämää. Nizzan rantakadun vilinää ihmettelimme iltapäivällä, mutta illasta olimme jo hotellissa lähellä lentokenttää. Aamulla järkytys olikin suuri, kun kuulimme itsenäisyyspäivän illan tapahtumista. Hotellin aulassa ja kadun kulmissa partioi turvamiehiä, mutta muuten päivä näytti alkaneen normaalisti. Meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa Italian puolelle ja varauduimme normaalia tarkempiin turvatarkastuksiin. Moottoritie Nizzan ohi toimi normaalisti eikä rajallakaan ollut ongelmia. Poliisiautoja oli partiossa paljon, mutta pääsimme ylittämään rajan ilman pysähdystä.


Italian puolella ensimmäinen suunniteltu kohde oli Ventimiglian pohjoispuolella sijaitseva keskiaikainen Dolceacqua. 


Kaupungin kapeilla ja varjoisilla kaduilla oli hyvä seikkailla keskipäivän kuumuudessa.


Koska oikean risteyksen löytyminen Ventimigliasta tuntui haastavalta, päätimme jatkaa pikkutietä eteenpäin. Matkan varrelle osui useampikin keskiaikainen kylä.


Alkuun reittivalinta tuntui oikealta, mutta ennen San Remoa olin sitä mieltä, että joillekin tieosuuksille pitäisi ehdottomasti laittaa ajokielto turisteille. Kapea serpentiinitie ilman kaiteita olisi jo yksinään ollut tarpeeksi haastava, mutta lisäksi vastaan tuli kaksi bussia ja vapaana kulkeva lehmälauma. Viimeiset lehmät vielä pillastuivat toisen auton kohdalla ja auton kylki säästyi vain täpärästi sorkan jäljiltä. Maisemiltaan reitti oli upea, vaikka kuskin (ja kyydissä olijan) hermoja vähän koeteltiinkin.


Illaksi ja yöksi päädyimme viihtyisään Diano Marinan pikkukaupunkiin. Yritimme aina valita hotellin, jossa oli uima-allas tai joka oli lähellä rantaa. Näin lapset saivat kaupunkilomien lisäksi rantalomaa ja pääsivät helposti ilta- ja aamu-uinneille.

Seuraavana päivänä matka jatkui rannikkotietä kohti La Speziaa.  Genovan kohdalla moottoritie oli ruuhkainen ja matka kesti odotettua kauemmin. La Spezian pohjoispuolella oli tarkoitus käydä Cinque Terren kylissä, mutta iltapäivän ruuhka-aikaan päätimme jatkaa matkaa. Jäi siis jotain, mihin pitää vielä palata. La Spezian eteläpuoli vaikutti Italian Yyteriltä. Rannikolla oli valtavasti leirintäalueita ja kylät täynnä hotelleja. Viikonloppuna kaikki italialaiset olivat suunnanneet rannikolle ja me puolestaan päätimme suunnata sisämaahan.


Iltapäiväksi päädyimme Pisaan. Pieneen kaupunkiin, joka ei ole kuuluisa huikeasta kirkosta, vaan kirkon vinosta kellotornista. Yllä olevassa kuvassa kirkko tosin näyttää vinolta ja oikeassa reunassa oleva kellotorni suoralta. Pisasta ei ollut mitään mahdollisuutta löytää yöpaikkaa. Päädyimme ajamaan yöksi Montecatini Termeen, joka oli melkein matkamme varrella kohti Firenzeä.


Sunnuntaiaamupäivän liikenne oli leppoisaa ja saimme helposti autot parkkiin aivan Firenzen keskustaan. Uffizin taidemuseossa emme käyneet sisällä, mutta Firenzen katedraali ja Ponte Vecchion silta olivat lyhyen kävelymatkan päässä. Sopiva paikka pienelle jalottelulle ja lounastauolle.


Seuraavat kolme yötä vietimme Riminillä. Lapset saivat uida altaassa ja rannalla, eikä kenenkään tarvinnut pakata matkalaukkuja muutamaan päivään. Riminin puolella rannat ovat todella hienoa hiekkaa ja erittäin loivia. Rantaa reunustaa aallonmurtajat, joten ranta on pikkulapsiystävällinen. Itse hotellit ovat kyllä jo parhaat vuosikymmensä nähneet. Kaksi rantalomapäivää olivat meille riittävästi. Sitten olikin taas kiva jatkaa matkaa.
 

Ihan pelkkää rantalomaa emme jaksaneet edes kahta päivää, vaan toisen päivän iltapäivästä ajoimme San Marinoon. Ihana pikkuvaltio korkean kukkulan päällä. Täynnä kapeita kujia ja pieniä kauppoja. Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin.
 

Viimeinen Riminillä vietetty päivä kului aamupäiväuintien merkeissä ja sitten matka jatkui kohti pohjoista Po-joen laaksoa ja Venetsiaa.


 Venetsiassa jätimme autot parkkiin ja otimme vesibussin San Marcolle. Huokausten sillan ja Piazza San Marcon jälkeen kiertelimme kapeita kujia Rialton sillalle, josta palasimme vesibussilla parkkitaloon. Lasten mielestä äidit shoppailivat kymmenissä samanlaisissa kaupoissa, mutta Muranon lasikorut olivat sen arvoisia.


Auringonlaskun punaiseksi sävyttämä Venetsia voisi vielä olla kokemisen arvoinen. Emme jääneet yöksi saarille, vaan palasimme autolla mantereen puolelle.


Seuraavaksi vuorossa olivat Pohjois-Italian järvet. Lounaaksi ajoimme Gardan kylään Gardajärven rannalle. Varsinaisia uimarantoja kallioisen Gardan rannoilla ei ollut, mutta helteisenä päivänä uimaan mentiin myös kallioisemmista kohdista. Iltapäiväksi ajoimme syömään vastarannalle Salóon. Varsinkin Gardan eteläosat olivat todella kauniita. Tänne voisin palata uudelleen. Gardan alueen hotellit olivat täysiä, joten ajoimme yöksi Bergamon lähelle Villa d´Almeen.


Seuraavana päivänä oli vuorossa Como. Tästäkin järvestä ajoimme vain eteläisimmän rannan Leccon kaupungista Bellagion kautta Comolle. Kauniita järviä molemmat, mutta itse pidin kyllä enemmän Gardan alueesta. Bellagion tiellä kävi matkan ainoa läheltä-piti-tilanne. Yhdessä mutkassa vastaantuleva mersu otti melkein kontaktin meidän vuokra-auton kylkeen. Onneksi vauhtia ei ollut paljoa ja kuski ehti jarruttaa ajoissa. Comon rannalta ei myöskään löytynyt vapaita huoneita, joten päädyimme hotelliin moottoritien ja Malpensan lentokentän lähelle. Emme odottaneet hotellilta suuria, mutta se osoittautui yhdeksi matkan parhaista. Helteinen iltapäivä altaalla täysin omassa seurueessa oli aika luksusta. Jos paikalla olisi ollut muitakin, olisi mielipide hotellista varmasti aivan toisenlainen.

Lago di Maggioren ympäristössä oli myös aikomus ajella, mutta luontoäiti päätti toisin. Aamusta ukkosti ja satoi enemmän kuin olen koskaan nähnyt satavan. Ei kannattanut ajaa järven rannalle, koska rannalta ei olisi nähnyt järveä. Päätimme jatkaa matkaa takaisin rannikolle, mutta sitten lumihuippuiset vuoret pilkahtivat pilvien välistä. Suuntana ei ollutkaan enää rannikko vaan Aostan laakso ja Alpit. Taas kerran huomasimme, että matkasuunnitelmaa ei kannata tehdä liian tiukaksi.


Courmayerin kylästä nousimme kaapelihissillä 3462 metriä korkealle Helbronnerille. Alkumatkasta näkyvyys oli hyvä, ja hissistä saattoi ihmetella alppikauriita ja jäätiköitä. Ihan huipulla näkyvyys oli olematon. Hyvällä säällä matkaa olisi voinut jatkaa toisella kaapelihissillä Ranskan puolelle aina Chamonixiin saakka. Ranskan puolelta tosin sanottiin, että kyseinen hissi on avoinna tosi harvoin. Usein tuulta on liikaa ja hissi sen vuoksi suljettu.


Yövyimme vielä viimeisen kerran Italian puolella. Tie Saint Nicolaksen kylään oli lännestä tultaessa jälleen kerran niitä teitä, joihin turisteilta pitäisi olla ehdottomasti pääsy kielletty. Idästä päin tultaessa tie oli paljon leveämpi ja sitä pääsi ajamaan turistibussitkin.


Perillä 1200 metrin korkeudella odotti kaunis alppikylä ja sen vieraanvarainen hotelli. Ei ollut uima-allasta eikä huoneiden taso päätä huimannut. Hotellin ruoka oli kuitenkin elämys ja lapsien mielestä pöytäjalkapallopelit hotellin omistajien lasten kanssa olivat parasta koko reissussa. Vaikkakin Suomi-Italia pelit taisivat päättyä joko kerta suomalaisten tappioon. 


Mont Blancin tunneli Ranskan puolelle on maksullinen, mutta lyhentää matkaa melkoisesti. Muutenkin Italian tietulleihin oli uponnut jo niin monta kymmentä euroa, ettei tunnelimaksu tuntunut enää misään. Italian puolelta matkattaessa ei ollut minkäänlaista ruuhkaa, mutta Ranskan puolella autojono oli kilometrien mittainen ja odotusaika vähintään 45 minuuttia. Me emme onneksi olleet palaamassa enää Italiaan.


Chamonix yllätti koollaan. Kylä oli paljon isompi kuin olin arvellut. Täältä nousimme vielä Mont Blancin viereiselle 3842 metriselle Aiguille du Midille. Alpeille pitää joskus palata lomailemaan pidemmäksikin aikaa. Nyt meillä ei ollut aikaa patikointeihin eikä lasten kanssa kovin pitkille kävelyille olisi voinutkaan lähteäkään.


Provencen laventelipeltojen ja


mahtavien maisemien (tie N85) läpi palailimme takaisin Ranskan Rivieralle.


Loppuun oli vielä tarkoitus viettää leppoisat rantapäivät. Hotelli osoittui koko loman huonoimmaksi eikä rantakaan houkutellut. Rivieran rannat ovat kivikkoisia ja äkkisyviä. Lisäksi vesi oli täynnä meduusoja. Vietimme uintipäivät läheisellä maksullisella ulkoallasalueella. Matkaväsymystä oli ehkä jo ilmassa, kun kuskitkaan eivät kahteen päivään edes startanneet autoja.


Viimeisenä päivänä hotellihuoneet luovutettiin jo aamupäivästä, mutta lento kotiin lähti vasta illalla. Ajelimme rannikkoa kohti Cannesia ja siitä vielä vähän eteenpäin St-Raphaëliin asti. Cannesiin verrattuna Monaco ei ole mitään. Cannesin satama ja varsinkin rantakatu autoineen ja kauppoineen on monin verroin rikkaamman näköistä.

Loma kesti vähän reilu kaksi viikkoa ja vuokra-auton mittariin kertyi noin 2500 kilometriä.  Reissuun mahtui kaupunkilomaa, rantalomaa ja vähän lumihuippusia vuoria. Kaiken kaikkiaan sangen onnistunut matka. Gardan seudulle palaisin uudelleen, mutta Ranskan Rivieran tai Italian Riminin rannikoille en. Niiden hohto on ollut joskus menneillä vuosikymmenillä, enkä jaksaisi viettää viikon aurinkolomaa kummassakaan. Seuraavan kerran näille seuduille voisin palata vuokraamalla tukikohdaksi villan, josta voisi tehdä pieniä päiväretkiä lähiseuduille.

Nyt soimaan Álvaro Solerin Sofia. Se oli kesän 2016 ykköshitti Italian radioaalloilla.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Valkosipulin kasvatus

Valkosipuli on helppo kasvatettava. Se istutetaan maahan myöhään syksyllä, jolloin puutarhassa ei enää ole muita kiireitä.  Itse olen istuttanut sipulit yleensä lokakuun loppupuolella. Niiden olisi hyvä juurtua ennen pakkasia, mutta versojen kasvun ei tarvitsisi käynnistyä vielä syksyllä.


Istutuksen jälkeen valkosipulit kasvavat melkein itsestään. Lannoitetta tarvitaan ja muutaman kerran on hyvä kastella, ainakin jos on todella kuivaa. Itse olen aina kattanut valkosipulipenkit ruohokatteella. Samalla hoituu lannoitus ja kasteluntarve vähenee.


Talvivalkosipulit pitää istuttaa syksyllä, jotta sipuleista ehtii kasvaa suuria ja monikyntisiä. Viime syksy oli pitkään lämmin ja omat valkosipulit ehtivät kasvattaa pitkät varret jo joulukuussa. Versot selvisivät talvesta ja valkosipulien kasvu käynnistyi nopeasti keväällä.


Osa neuvoo poistamaan valkosipulien kiemuraiset "kukkavanat". Tällöin kasvilla olisi enemmän voimaa varsinaisen sipulin kasvattamiseen. Itse olen aina antanut kukkavanojen kasvaa. Varsinaista kukkaa niiden päähän ei muodostu, vaan runsas määrä itusilmuja. Kiemuraiset kukkavanat ovat hauskan näköisiä sekä kasvimaalla että maljakossa.


Kypsyneistä ja kuivaneista itusilmuista voi kasvattaa uusia valkosipuleita. Tämä tosin vaatii kärsivällisyyttä, sillä kynnellisiä sipuleita näistä tulee vasta kahden vuoden päästä.


Itse olen itusilmujen kanssa vielä ihan noviisi. Yllä olevan kuvan vasemmassa reunassa on vuoden verran kasvaneita itusilmuja, keskellä tuoreita itusilmuja ja oikealla "varsisilmuja". Kovin pieniä nuo itusilmut ovat varsinaisiin kynsiin verrattuna, mutta laitan ne kasvamaan siitä huolimatta. Katsotaan tuleeko niistä yhtä kookkaita valkosipuleita kuin kynsistä kasvatetuista.


Valkosipuleiden nosto on kasvatuksen vaikein vaihe. Jos valkosipulin nostaa liian myöhään, niiden kynnet ehtivät irrota eikä sipuli nouse kokonaisena maasta. Osan irtonaisista kynsistä olen jo käyttänyt ruuanlaitossa ja loput käytän uusina istukassipuleina. Nostoajankohta vaihtelee suuresti lajikkeesta riippuen. Alimpien lehtien lakastuminen on yleensä itselle ollut vinkki nostoajasta. Nostoon tarvitaan ehdottomasti avuksi lapio tai talikko. Valkosipulit ovat syvällä ja niiden juuret ovat tiukasti kiinni maassa. Vetämällä niitä ei todellakaan saa nostettua.


Toinen kasvattamistani valkosipulilajikkeista kasvatti varteen pieniä kynsiä. En yhtään tiedä, onko tämä normaalia tai minkä takia kynsiä/silmuja syntyy myös varteen. Ajattelin käyttää näitä kynsiä uusina istukassipuleina. Ensi kesänä selviää, jaksaako niistä kasvaa uusia kynnellisiä valkosipuleita.


Vielä valkosipuleiden istutuksella ei ole kiirettä.

Syksyn sävyjä

 Ihana syksy. 
Aurinkoisia, kuivia ja lämpimiä päiviä on riittänyt koko syyskuun. 


Lasikuistin pöytää koristaa kurpitsasato. Pienemmät ovat kovia koristekurpitsoja, mutta isommista valkoisista olisi tarkoitus kaivertaa tämän syksyn Halloweenkurpitsat. Loput omenat ja päärynät säilyvät viileällä lasikuistilla paljon paremmin kuin sisällä. Samalla banaanikärpäset pysyvät sisällä paremmin kurissa, kun pöydillä ei ole hedelmiä tarjolla.


Kuiva syksy saa ruskan hehkumaan eri väreissä.


Korallikanukka värjäytyy viininpunaiseksi ja kuunliljojen lehdet muuttuvat keltaisiksi. Kosteammilla paikoilla villiviini pysyy pidempään vihreänä.


Lasikuistin reunalla villiviini hohtaa kokonaan punaisena. Edessä katsuran sydämenmuotoiset lehdet.


Syyshortensiassa osa kukista on vielä ihan valkoisia. Harmillisesti viime syksynä istuttamani `Limelight` hortensiat eivät jaksaneet kukkia ollenkaan. Ne kärsivät pahoin talvesta ja olivat muutenkin huonolla hoidolla. Nyt ne ovat kaikki hyvässä kasvussa. Täytyy muistaa lannoittaa niitä ensi vuonna hyvin, jotta kukintakin onnistuisi.



Vanhetessaan tämän `Vanille fraise` hortensian kukat muuttuvat vaaleanpunaisiksi.

 
Samaa punaisen sävyä löytyy komeamaksaruohoista. Sitä olen lisännyt pistokkaista uusille kasvupaikoille.
 

Kesän satoa olen säilönyt monessa eri muodossa. Löytyy maustekurkkuja ja kurkkusalaattia, omenasosetta, kuivattuja omenarenkaita  ja omenachutneyta.
 

Ruokailukin on muuttunut syksyiseksi. 
 

 Uunijuureksista löytyy palsternakkaa ja punajuurta, lisänä lehtikaalta. Kermakastikkeita ei tullut kesällä tehtyä yhtään, mutta nyt liha ja kastikkeet ovat palanneet lautaselle.